...

...

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

The Story of My Dress

Puku tuli päätettyä jo viime kesänä, kun olin kaaso J:n ja äitini kanssa katsastamassa Turun hääpukuliikkeiden antia. Luulin puvun löytämisen olevan vaikeaa, koska ihania pukuja olisi liikaa. Toisin kävi. Jo kolmen liikkeen jälkeen meinasin vaipua epätoivoon.. Mikää mekoista ei säväyttänyt millään lailla, vaikka kävimme mm. paljon kehutussa Fiancéessa, Zazabellassa (jossa oli vielä tosi paljon pukuja) sekä yhdessä muussa liikkeessä jonka nimeä en enää muista.. 

Mutta, kun olimme kiertämässä liikkeitä (aika alkoi jo käydä vähiin, koska oli lauantai ja liikkeet menossa kiinni) löysimme Sydänkäpy -liikkeen. Ovi oli lukossa ja sisällä näytti olevan paljon porukkaa, oletimme että sinne pitää varata ehdottomasti aika, joten käännyimme pois. Myyjä kuitenkin huomasi meidät ja tuli huikkaamaan perään että ovat toki auki. No päätimme mennä sisään.. Myyjä tiedusteli millaista pukua etsin, mutta koska minulla ei ollut hajuakaan, hän esitteli kaikkia pukuja jotka olivat kokoani.. Puku toisensa jälkeen ei aiheuttanut mitään tuntemuksia.. Yksi oli ihan mieluisa muttei siitä tullut sitä paljon puhuttua "WOW" -efektiä.. Laitan kuvan vielä myöhemmin  kyseisestä luomuksesta. No kun vaihtoehdot olivat loppua, hän kertoi vielä katsovansa "takaa" löytyykö kokoani olevaa entistä vuokrapukua (he siis olivat lopettaneet pukujen vuokrauksen ja myivät nyt pilkkahintaa käyttämättömiä pukuja pois..). Ja kuinka ollakkaa, ensimmäisen mekon minkä hän hengarista käänsi, iski ja kovaa! Meinasin pillahtaa itkuun ja oli vain pakko todeta samantien että "tuo se on!" Kyseisellä reissulla ei ollut siis tarkoitusta vielä ostaa mekkoa, vaan katsella tarjontaa ja minkälaista lähteä etsimään.. Mutta jos se kolahtaa niin sehän on saatava ;) Oli pakko ottaa konsultaatiopuhelu sulholle ja varmistaa onko asia ok, että ostan jo vuotta ennen puvun (hän on meistä kahdesta se järjen ääni, meikäläisellä on lievää maniaa ajoittain, varsinkin vaateostoksilla ;)) ja hänkin oli ehdottomasti sitä mieltä että puku on ostettava jos se saa minut kuulostamaan niin innokkaalta (periaatteessa kiljuin riemusta puhelimeen)! Ja kaupathan tehtiin!

Kuva "hyvästä kakkosesta":
En tiedä miten hyvin näkyy, mutta kangas oli sifonkia tms ja oikean kylkikaaren alla kaunis yksityiskohta. Puku oli kuitenkin liian simppeli makuuni, vaikka tässäkin puvussa oli kauniita laskoksia.


Puku oli jo silloin sopiva vaikkakin siinä oli nappikiinnitys. Haluan kuitenkin siihen nyörit jotta se toivottavasta laihtumisesta asettuu kauniisti päälle vielä The päivänäkin :) Puku on paksua satiinia, ivoryn värinen, siinä on sopivasti kimalletta, ei niin perinteinen muttei liian modernikaan. Hieman laskoksia ja pieni sweetheart- kaula-aukko sekä lievästi merenneitomallinen. TÄYDELLINEN <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti