...

...

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

VOi että millanen päivä!

Kaikin puolin ihan huippu! Aamullä lähettiin liikkeelle kukon laulun aikaan (tai oikeastaan hieman myöhemmin koska sulho jäi hissiin jumiin koiran kanssa aamulenkiltä tullessaan :D).. Minä sain miehen töihin heitettyäni "kuluttaa aikaa" sellossa (lue: shop 'till you drop) ennen Iberon outlet myymälän avautumista. Kerrankin kävi niin että vapaapäiväni sopi johonkin menoon ja viime vkolla luin Sundayn "Life in my 30's" (Täällä) -blogista moisesta häppeningista että ylipäätään tällaista tapahtuu ja vielä viimeisen kerran. 


Eli siis tarkoituksena oli kerätä paperipussiin niin paljon helyjä ja muita Iberon tuotteita kuin sinne mahtuu ja pussin saa lunastaa itselleen 20egellä. No jotta homma ei olisi jo liian ihana juttu (yllättävän paljon pussiin sai ängettyä :D), koska kyseessä oli viimeinen kerta, sai kaksi pussia yhden hinnalla!!! JAUZAAA! Sydän hakkailen keräsin kaikkea mihin käsi tarttui.. :D Onneksi olin siellä jo hyvissä ajoin koska liike aukesi klo 11 ja n. 11.15 paikka oli jo  täynnä. Onneksi meikän pussit oli jo täynnä ;> Lopputuloksena onnellinen morsio sai tiivistettyä pussiin 558egen edestä killuttimia (kuten isotätini kutsui rihkamakoruja) jotka olivat siis 18 kaulakorua, 4 rannekorua, 19 korvikset sekä yksi meikkisivellin :) 


koko saalis :)


osa korviksista


kaulakorut 1

kaulakorut 2

Noista aikamoista osaa mietin mahdankohan tulla edes koskaan käyttämään, mutta tulipahan otettua :)


Kävin myös ennen lounastreffejä sulhon kanssa shoppailemaassa lisää sellossa koska ekalla kerralla tuli kiiru outlettiin. Sulho jo soitteli perässä että vauhtia nyt kun nälkä on kova! :) Käytiin "terassilla" vetämässä mahti annokset, tietty opiskelijahintaan.


Sen jälkeen lähettiin toisen bestmanin kanssa sovittamaan tälle pukua samasta vuokraamosta josta sulho ja toinen bestman vuokraa myös. Eli bestmaneille tulee samat setit ja sulholla on omansa :). Sovituksen jälkeen kävimme kolmestaan syömässä terveellistä, etenkin diettiin sopivaa ruokaa mäkkärissä ;) MIESTEN VALINTA.


Kun pääsimme sulhon kanssa kotio, aloimme kartoittamaan mitä kaikkea pitää vielä tehdä. Maksoimme tänään hääpaikan sekä varasimme hääyöpaikan <3 Tilasimme myös minulle pidennykset kampausta varten, toivottavasti tajuavat siellä tanskassa vai missä lie ettei sulho tule niitä käyttämään vaikka hänen nimissään ne tilattiinkin :> Vertailin myös kampaamoita ja meikkauspalveluita ja yksi erittäin mieluinen tapaus löytyikin! Ja he suostuvat tulemaan kotiin tai meidän tapauksessa hotelliin laittelemaan nätiksi :) Toivottavasti meidän päivä on heillä vapaa! Mailia odotellessa.. :)


Pakko vielä tuulettää, että vihkisormuskin on tilauksessa <3 Jälleen kevyen ahdistuksen jälkeen se oikea löytyi <3 Olin jo aivan varma etten tule ikinä löytämään mitään säväyttävää mutta tulihan se vastaan ;) Eikä se ollut tietenkään sellainen mitä olin ajatellut. En halunnut timangeja mutta ilmeisesti minussa elää syvällä harakka joka ei voinut vastustaa timangien kimallusta ;> Aluksi itse emmin hinnan takia sormusta, mutta sulho toi hyvän pointin esille: ei kannata ajatella hintaa, koska se on lopun elämää sormessa niin sen täytyy olla se mistä tykkää. Ja eräs ystäväni jatkoi sanoja myöhemmin; päivähinta on pieni ;)


kuva: Timanttiset
Se on vähän tuollainen, mutta kokonaan keltakultaa ja pinnaltaan tasainen :)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

How sweet can he be?!

Pakko jakaa kuinka ihanan ja ajattelevaisen puolison saan <3


Olen nyt tehnyt yövuoroja ja ne ovat osastolla olleet superkiireisiä ja ylitöiltä ei voi välttyä.. No tuossa eilen aamuna kaikkeni antaneena olin lähdossä osastolta pois ja kaivelin kännykkää laukusta, jotta soittaisin miehellini. Ja kuka tulee hissistä?? NO HÄN <3 Hän oli tuomassa minulle sateenvarjoa ettei tarvi kastua kotimatkalla <3 Yleensä hän vielä lähtee niin aikaisin töihin ettemme kerkeä aamusellä näkemään, joten nyt sain viettää hetken hänen kanssaan kun hän tiputti minut kotiin. <3 So sweet <3

tittidii our invites

<3 Eli tässä koko prosessin tulos :)


<3














Hääinfo




Iiiiii ne on just meitä ja ihaninta on että saatiin ne itte tehtyä vaikka vannottiin valmiskorttien nimeen vielä alkukeväästä :)


Eli olen aikaisemminkin jo maininnut että tarkoituksena oli tilata valmiit kutsut.. No mutta kun oikeanlaisia ei löytynyt, pyöriteltiin ajatusta itse väsätyistä korteista.. Yhtenä päivänä lähdettiin keräämään "aineksia" korttiin josta ehkä oli jo jonkinlainen visio, mentiin syömään ja ravintolan pöydälle kasaantui ensimmäinen prototyyppi ylläolevasta kortista! <3 Sitten toukokuussa oltiin Turussa askartelemassa minun ystävien kanssa (tai siis sulho ja minä taidettiin panostaa enempi siihen kaffetteluun..) jossa liimattiin pitsit kortteihin.


Ja koska "aineksia" oli liian vähän, jatkoimme kesällä kotona korttien tekoa. Ajattelimme että eiköhän me tekstit saada liimattua itse, eikä siinä menisi kuin pari tuntia. NIIN VÄÄRÄ LUULO. Siihen meni kaksi päivää. Ainakin! Tulostimme helmiäispaperille kutsuun liimattavat tekstit ja se oli ainut minkä luulin menevän pieleen, mutta mikä taisi olla ainut asia mikä onnistui ongelmitta :) Sitten korteista loppui noi sormustarrat.. Yhdeksän, YHDEKSÄN jäi uupumaan eikä niitä ollut koti Tiimarissamme, vaan sulho lähti eräs iltapäivä seikkailemaan Helsinkiin asti tarrojen perässä, koska muualla niitä ei ollut <3 Nooooooo koska olen aikoinaan lukiossa vetänyt vain lyhyen matikan, olin laskenut korttien tarpeen väärin. Siinä sitten pyöriteltiin numeroita että mikä on kun kortteja on vain 7 ja kutsutekstejä on 11..?? No mutta all good, sulho kävi vielä uuden kerran hakemassa tarroja (olihan reitti jo tuttu ;>).


Tuli aika tulostaa hääinfot.. Sulho sanoi tulostavansa ne työpaikallaan, koska printteri on parempi. No enpä muistanut mainita etten muistanut meidän yhteistä tilinumeroa ja olin kirjoittanut infoon vain 12345-67890.. Hehe... :D No siitä vaan hakemaan korjauskynää ja rustaamalla käsin tilinro :D 


Oli prosessi aikamoinen, tosi ihana, ja varmasti tekisimme uusiksi! Lopputulos oli meille paras <3 Ja koska viime aikoina ollaan molemmat oltu niin kiireisiä ettei ole paljoa yhdessä aikaa vietettyä, joten ehkä korttien teossa ihaninta oli loppujen lopuksi se kesto, saatiin aikaa olla yhdessä <3


Tykkäätkö? 

perjantai 15. kesäkuuta 2012

the invites---

--- are on their way!  <3


Eli jessss vihdoin saimme kutsut (ainakin miltei kaikki) postitettua eilen, tai no to-pe välisenä yönä :D Eli ne ei ihan ongelmitta ja sujauksessa valmistuneetkaan vaikka kuinka hyvin oltiin suunniteltu toteutus.. Kyllä siinä prosessissä oli omat mutkansa mutta oli kyllä sen arvoista! Niistä tuli just niin meitä kuin olla ja voi, ja ollaan laitettu kyllä kaikkemme niihin. Toivottavasti eivät heti päädy roskikseen :D Kunhan alkaa tulemaan ekat ilmoittautumiset niin pistän kuvia tänne. Tosin värit eivät ihan mätsää koska käytimme helmiäispaperia, joka ei pääse valokuvissa oikeuksiinsa.


hihiii pukua ;)


torstai 7. kesäkuuta 2012

so little time so much to do..

Nyt alkaa tosiaan verenpaineet kohota.. Aika katoaa johonkin ja vapiksia ei näy työlistoilla.. Häihin aikaa ALLE KAKSI KUUKAUTTA ja hommaa on ihan mielettömästi! Alkaa polvet tutisemaan..


Akuutein TO DO on varmasti


*KUTSUJEN LÄHETYS tai aloitetaanko siitä että ne pitää saada valmiiksi ennen lähetystä ;) Ne on miltei valmiina mutta "ainekset" pääsivät taas loppumaan joten täytyypi jostain hommata loput jotta saataisiin ne VIIMEISTÄÄN ensi viikolla postiin.. Tekstit on valmiina, onneksi! :) Kun kutsut on lähetetty, laitan kuvan ja tekstit tänne.


*KUKAT.. voi kukat voi kukat.. Ajattelimme neilikoita laittaa pöytiin, vaaleanpunaisia, valkoisia tai vihreitä (liikaa vihreetä maybe?) mutta mistä tilata? Eräältä toimittajalta olemme ajatelleet kysäistä, mutta ainakaan nettisivuilta löytynyt sähköpostios. pisti viestin bumerangina takaisin.. Täytynee yritellä myöhemmin vaikka puhelimitse


Vaaleanpunaista vihreän seassa?

*PÖYTÄLIINAT JA KORISTEET.. Pöytäliinat on ollut jo PUOLI VUOTTA sitten tarkoitus käydä ostamassa, mutta se on vaan jäänyt.. Sinäänsä eipä meille kotiin tällähetkellä mahtuisikaan sellaista pinkkaa liinoja :) Eikä niillä niin kiire.. Kaitaliinojakin toivottavasti vielä saa siitä liikkeestä mistä ostimme kokeiluksi yhen setin.. Nekin tuli ostettua jo puolisen vuotta sitten, toivottavasti ei kuulunut talvisesonkiin.. Mutta mutta niitäkin varmasti saa vaikka päivä ennen häitä jos niin hassusti sattuu :) 
Koristelut ovat simppelit, mutta nyt tuli huoli onko liian simppelit.. Ei ole tarkoitus täyttää pöytiä kasalla tavaraa, vaan tarkoitus on että ihmiset pystyvät syömään ja olemaan tilavasti. Mutta mites muut tilat? Ollaan vaan mietitty pöydät, sali ja terassi (ainakin jotenkuten) mutta onhan siellä muutakin! O-ou.




*KULJETUKSET.. Miten saada vieraille järkättyä kuljetus kirkolta hääpaikalle? Tai ainakin niille ketkä ajattelivat kilistellä alkoholipitoisia eivätkä tule omalla autolla.. Ajattelimme kysellä joltain paikalliselta taksikuskilta joskos voisi illalla tai yöllä ottaa meidän vieraat "jonon ohi".. Ja meidän kuljetus hääyöpaikkaan........ ja siitä tulikin mieleen->

*HÄÄYÖ... minne mennä?? Toiveena olisi hotelli helsingin keskustasta mutta sinne on niiiiiiiin pitkä matka hääpaikalta.. Onhan tässä lähellä kylpylöitä jotka tarjoavat hääyöpaketteja, mutteivät ne visuaalisesti vastaa toiveitamme. Hääyö olisi ihana viettää jossain ihanassa huoneessa, eikä missään perus mestassa..

*HÄITÄ EDELTÄVÄ YÖ.. Kaasojen kanssa olemme alustavasti jutelleet menevämme hotelliin yöksi häitä edeltäväksi yöksi.. Saisi syötyä (toivottavasti ainakin) kunnon aamiaisen jotta jaksaa :) Pitänee varata piakkoin :)

*MUSIIKKI.. DJ buukattu mutta halutaanko sittenkin jotain liveä?? Häävalssi?? Ystäväni laulaa kaksi kappaletta juhlissa ja äitini kirkossa.. Sulhon suvusta löytyy musisoijia, sekä yhden ystäväni pikkuveli on ilmeisesti ammattimuusikko.. Joku esiintyjä olisi kiva olla vielä ystäväni lisäksi, mutta mikä tai kuka?!

Mutta no stress, kaikki ajallaan :)

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Miesten asut

Eli tänään käytiin katselemassa sulholle ja bestmaneille vaatteita häihin. Ja se katselu tuotti hyvää tulosta! Oltiin alustavasti varattu vain googlesta bongattu vuokrausliike jo pari vkoa sitten. No, tänään tuli vilkaistua nettisivuja uudelleen ja kuvagalleriassa oli vain muutama liivi ym.. Iski pieni epätoivo, että lähetäänkö muutaman liivin takia suhailemaan pahimmassa Helsingin ruuhkassa keskustaan ja vielä etsimään parkkipaikkaa.. Vannotin jo sulhoakin, ettei sieltä varata vielä mitään! Ja kuinka kävi.... Parkki löytyi heti vierestä ja löytyi niin hyvännäköset releet pojille! :)


Sulho: Saketti harmailla housuilla, kultakuvioinen liivi ja kultainen plastron. (SO HANDSOME <3)


Bestmanit: Mustat saketit, limen/vaalean vihreät liivit ja plastronit helmineulalla.


Ja vaikka se olin minä joka vannotti, ettei mitään varata vielä, pojat ei itse olleet kerenneet vielä peiliin katsoa ennen kun olin jo hieromassa kauppoja myyjän kanssa ;D


Otin parit (kännykällä) huonolaatuiset kuvat, koitan saada ne tännekkin vaikka jossain vaiheessa.. Olin ottanut kotoa kameran mukaan, mutta tottakai se jäi bestmanin kotiin toiseen laukkuun.. 


Mutta JEEEEEE THe DAY on kohta täällä!!!! <3


Pitäisi varmaan alkaa tekemäänkin jotain.. :D


ja HÄÄAUTO ON BUUKATTU JA SE ON CADILLAC! <3